Historia

Vuonna 1968 Pohjois-Savossa Kaavin kunnassa kahdella naishenkilöllä oli haave perustaa oma yritys. He olivat Eevi-Kirsti Järvelä, joka oli tuolloin Kotiteollisuus Oma-Tupa Oy:n toimitusjohtaja, ja hänen hyvä ystävänsä Anja Harju. Yrityksen nimeä pohtiessaan he päättivät ottaa kaksi kirjainta kummankin nimestä, ja näin syntyi Anki. Siitä lähtien Anki on markkinoinut, suunnitellut ja valmistanut omassa kutomossaan tilaustyönä käsinkudottuja mattoja.

Anki kasvoi tasaisesti, ja oli vuonna 1972 Kaavin suurin naisten työllistäjä, yrityksen palveluksessa oli 18 naista. Kasvu jatkui edelleen ja parhaimmillaan Anki työllisti 70 henkilöä. Ammattitaitoinen henkilökunta on Ankin menestymisen avain.

Vuonna 1989 Peggy Björnberg osti yhtiön ja avasi ensimmäisen Anki-myymälän Helsingin keskustaan. Hänen päämääränsä oli valmistaa parhaimman laatuisia mattoja. Ensimmäisenä viitenä vuotena hän kehitti ainutlaatuisen värijärjestelmän, joka edelleen on yksi suurenmoisimmista valteistamme, koska pystymme luomaan lähes millaisen tahansa väriyhdistelmän. Mattojemme laadun kehittyessä huippuunsa Peggylle on aina ollut kunnia-asia tarjota asiakkaillemme parasta mahdollista palvelua, jotta he voivat olla tyytyväisiä lopputulokseen. Peggyn ehdoton omistautuminen on tehnyt Ankista brändin, jota arvostetaan. Nykyään uskolliset asiakkaamme voivat käyttää Anki-myymälän palveluja päivittäin.


Toiminta-ajatus

Uskomme käsintehtyyn laatuun. Haluamme, että asiakkaamme ovat mukana maton kaikissa vaiheissa, värin ja mallin valinnasta aina siihen saakka kun he voivat nauttia valmiista matosta kotonaan. Haluamme, että maton hankkiminen on aidosti henkilökohtainen tapahtuma, jolloin asiakas saa uniikin käsityönä tehdyn juuri hänen kotiinsa suunnitellun maton.


Tulevaisuus

Suunnitteluosastomme luo jatkuvasti uusia tuotteita ja mallistoja, jotta meillä on tarjota yhä useammalle asiakkaalle luonnonmukaisia käsintehtyjä ja laadukkaita mattoja. Haluamme olla tuomassa sisustajille ympäristöystävällisen ja luontoa säästävän vaihtoehdon. Kaikki tuotteemme ovat ammattitaitoisten käsityöläisten käden jälkeä.

Suuntaamme nyt katseemme tulevaisuuteen ja etsimme uusia jälleenmyyjiä kaikkialta maailmasta.


Ympäristö

Vastuu ympäristöstä ja luonnosta on toimintamme lähtökohta. Luonnonmukaiset raaka-aineemme ovat avain korkeaan laatuun. Anki valmistaa kaikki tuotteet käsin aina kuteiden repimisestä värjäykseen ja maton kudontaan. Näin jokainen matto on tilaustyönä tehty ja uniikki.